maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kesähiirulaiset kohta rantakunnossa!




Viimein pääsevät kaksi viimeistäkin Keltaisen Talon hiirulaista kesän viettoon. Rantakuntoa on hankittu syömällä marmeladia, siivoamalla nurkat puhtaiksi ja kirjoittamalla hyvin paljon asioita monille eri tahoille. Sitten on täydennetty sitä, mitä on kirjoitettu, sekä odotettu, pitääkö täydentää sitä, mitä jo kerran täydennettiin.  


Ihmisten pitäisi pystyä kehittämään semmoinen viestintäjärjestelmä, että asiat olisivat kerrasta selviä. Ja kyllähän ne olisivatkin selviä, jos sen verran malttaisivat toistensa viiksikarvojen vipatusta tulkita.
Ihmisten järjestelmät ovat kummallisia: joka paikassa muualla, paitsi Keltaisessa Talossa, ei tunnu olevan ihmisiä ollenkaan; on vain verottaja ja KELA ja TE-toimisto ja kunta ja sitten on ”henkilö, joka vastaa tästä ja tuosta, ei ole nyt paikalla.” Kukaan ei ota vastuuta mistään ja asiat vain pyörivät ja kiemurtelevat. - Meillä Keltaisessa Talossa on töissä ihan oikeita ihmisiä, joilla on etu- ja sukunimet. Sitten kun ”ihanoikeaihminen” yrittää selvittää asioita tahon kanssa, jossa ei ole oikeita ihmisiä ollenkaan, eihän siitä mitään tule. Taidetaan ehdottaa Keltaisen Talon ihmisille, että he myös ottaisivat saman käytännön: ”Toimistomme sanoo, Jälkkäri on sitä mieltä, kansalaisopisto arvioi, Setlementti ei ota kantaa, arkistomme mukaan….”
(Ovatkohan he herra Jälkkäri ja rouva Kansalaisopisto, vai mitenköhän se menee? Ihan jänskättää, miltä he näyttävät! ;) )

Ei! Me toivomme hännänpäähämme asti, että Keltaisen talon ihmiset säilyvät ihmisinä! JOPO:n teinikieltä mukaillen: "Koska ihmiseltä ihmiselle". :D :D

Tiesittekö muuten, mitä yhteistä on hiilellä ja lotalla? - Molemmat on jylsijöitä! :D :D 
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, hiilet on nyt lomalla (ja selkeesti sen talpeessa.)