Kesähiirulaiset kohta rantakunnossa!

Viimein pääsevät kaksi viimeistäkin Keltaisen Talon hiirulaista kesän viettoon. Rantakuntoa on hankittu syömällä marmeladia, siivoamalla nurkat puhtaiksi ja kirjoittamalla hyvin paljon asioita monille eri tahoille. Sitten on täydennetty sitä, mitä on kirjoitettu, sekä odotettu, pitääkö täydentää sitä, mitä jo kerran täydennettiin.  

Ihmisten pitäisi pystyä kehittämään semmoinen viestintäjärjestelmä, että asiat olisivat kerrasta selviä. Ja kyllähän ne olisivatkin selviä, jos sen verran malttaisivat toistensa viiksikarvojen vipatusta tulkita.

Ihmisten järjestelmät ovat kummallisia: joka paikassa muualla, paitsi Keltaisessa Talossa, ei tunnu olevan ihmisiä ollenkaan; on vain verottaja ja KELA ja TE-toimisto ja kunta ja sitten on ”henkilö, joka vastaa tästä ja tuosta, ei ole nyt paikalla.” Kukaan ei ota vastuuta mistään ja asiat vain pyörivät ja kiemurtelevat. - Meillä Keltaisessa Talossa on töissä ihan oikeita ihmisiä, joilla on etu- ja sukunimet. Sitten kun ”ihanoikeaihminen” yrittää selvittää asioita tahon kanssa, jossa ei ole oikeita ihmisiä ollenkaan, eihän siitä mitään tule. Taidetaan ehdottaa Keltaisen Talon ihmisille, että he myös ottaisivat saman käytännön: ”Toimistomme sanoo, Jälkkäri on sitä mieltä, kansalaisopisto arvioi, Setlementti ei ota kantaa, arkistomme mukaan….”

(Ovatkohan he herra Jälkkäri ja rouva Kansalaisopisto, vai mitenköhän se menee? Ihan jänskättää, miltä he näyttävät! ;) )

Ei! Me toivomme hännänpäähämme asti, että Keltaisen talon ihmiset säilyvät ihmisinä! JOPO:n teinikieltä mukaillen: "Koska ihmiseltä ihmiselle". :D :D

Tiesittekö muuten, mitä yhteistä on hiilellä ja lotalla? - Molemmat on jylsijöitä! :D :D 
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, hiilet on nyt lomalla (ja selkeesti sen talpeessa.)

Blogiunhola

Mitä silloin tapahtuu, kun joku asia jää unholaan? Kun jonkun olemassaoloa ei muista? Missä SE silloin on?

Mieli on omituinen. Päähän pompsahtelee välillä mitä kummallisimpia asioita, joilla ei ole arjen tärkeysjärjestyksessä mitään merkitystä, mutta jotka muistaa kristallinkirkkaasti. Jostain ne sinne ilmaantuvat. Kun sitä vastoin pitäisi muistaa joku matemaattinen kaava, ei mitään toivoa. Tai viedä veroviraston kirje postiin. Tai ostaa kaupasta pyykinpesuainetta. Tai käyttää auto katsastuksessa. Ei minkäänlaista muistijälkeä noiden asioiden suhteen. Sen sijaan, kun tuttu hittibiisi kuuluu autoradiosta: kitapurje lepattaen pystyt veisaamaan sen alusta loppuun kuin vettä vaan. Puhumattakaan minkä tahansa Suomi-iskelmän kertosäkeestä. Ne on päässä, halusit tai et, kuuntelit kyseistä musiikin genreä tai et.  ”Haukionkala”-efekti on ilmeisesti toiminut näissä päähänpinttymissä: Kun tarpeeksi jotain asiaa jauhaa/toistaa/kuulee, jäähän se väkisinkin mieleen. Siellä on ja pysyy!

Sanotaan myös, että sellaiset asiat muistaa, joilla on merkitys. Totta. Kun tekemisellä tai asioilla on mieli ja merkitys, ne on paljon helpompi omaksua. Tärkeysjärjestys on kuitenkin erittäin subjektiivinen kokemus. Sen, mikä on toiselle tärkeää, toinen ohittaa olankohautuksella. Toisin sanoen: EVVK.

Tänään muistui mieleen, että me ollaan täysin unohdettu meidän blogi! Meidän syksyllä syntynyt, pikkuriikkinen, ensi askeleita taapertava blogimme <3 Mutta miten niin on päässyt käymään? Marmelade Mouse of the Yellow House ei suinkaan ole merkityksetön, vuodenvaihteesta tähän hetkeen Keltaisessa Talossa on ollut runsain mitoin tapahtumia ja toimintoja, joista olisi voinut vallan hyvin kirjoittaa. Mutta ei ole voinut kirjoittaa, kun ei ole muistanut, että voisi kirjoittaa. Paradoksaalista. Ja kun se oli unohduksissa kaikilta, missä se silloin oli?  
Koska kyllähän SE kuitenkin koko ajan oli. :)

Täytyy lohduttautua sillä, että aina myöskään merkityksellisille asioille ei löydy sanoja. Tuntuu, että sanat eivät riitä; ne eivät kerro tarpeeksi niistä tunteista ja tilanteista, joissa on ollut mukana. Jos asian sanoittaisi, se kärsisi inflaation. Jotkut asiat kun ei vaan selittämällä parane. Parempi siis olla hiljaa. Toisaalta: pitäisikö tämä tulkita niin, että mitä enemmän tapahtuu, sitä vähemmän sanottavaa? Sanat on vaan yksinkertaisesti loppu, niin kuin Suosalon Martilla Luolamiehessä: niitä ei ole, ennen kuin seuraavan päivän sanakiintiö avataan.

Joka tapauksessa: maaliskuussa mennään! On ollut Minttua sekä Villeä, Lehmänmaitoa ja mansikoita, on paiskittu kukin tahollamme töitä, mietitty menneitä toimintakertomuksen muodossa ja suunniteltu tulevaa. Kaikki pallot ilmassa, koppeja otetaan kovasti. - Se siitä: siinä meni joulukuun lopusta maaliskuun alkuun kolmessa rivissä. Lyhyestä virsi kaunis.

Ja toivottavasti Marmelade Mouse of The Yellow House antaa unohduksen meille anteeksi. <3

”♪ ♫ Sori, oikeesti pahoillamme kaikest ♪ ♫ ♪ ♫.............”