keskiviikko 3. syyskuuta 2014

"Miehen logiikkaa, milloin ukulelestä tuli ukulele, ja muita kotapohdintoja."




 Tänään oli opiston neljäs nuotiolauluilta, ja samalla syystyökauden virallinen avaus. Sitä vietettiin tuttuun tapaan Saarilammen kodalla. Menin Markun kanssa paikalle jo hieman aiemmin katsomaan, että paikka on kunnossa; sytyttämään tulet, kantamaan puut jne. Minun suunnitelmani oli, että haen liiteristä lastuja ja tuohenkäppyröitä, raapaisen tulitikkua, ja iloisesti ja tunnelmallisen pikku hiljaa, liekit alkavat ritistä kuin leikkien... Jäin kuitenkin jumiin kamerani kanssa (ts. kuvasin nokipannua kaikilla mahdollisilla asetuksilla, kaikista mahdollisista kuvakulmista), joten Markku ehti ensin. 

 


 Puolikas sanomalehteä tulisijan pohjalle, 7 valtavaa kalikkaa vieretysten, sitten mies hävisi pihalle, auton ovi käy, ja samassa hän saapuu paikalle jonkun sortin liekinheittimen kanssa. KOOOOOOOOOOOOSSSSSSHHHH – savu vain pöllähtää ja sanomalehti häviää atomeiksi - mitään muuta ei sitten tapahdukaan. Neljättä kertaa tuota samaan yrittäessään, M jaksaa edelleen naama mustana innokkaasti selittää, kuinka hän kotonakin sytyttää kaiken aina noin, ja että patruuna ko. vehkeeseen ei maksa kuin 1,60 €. Viidennellä-kuudennella kerralla puut vissiin päättivät luovuttaa ja alkoivat savuten verkalleen palaa. - Ja kyllä, Markulla oli voittajailme!



Kota sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä opistolta, ja aina sitä ajattelee, että: ”Kyllähän sinne nyt helposti löytää./Kyllähän paikan nyt kaikki tietää”. Kun tänään taas jälleen kerran, eräs paikkaa etsivä (mies, jolle päivällä reitti oli tarkasti neuvottu) soitti ja alkoi selittää: ”Minä olen nyt tämmöisen mäen päällä, vasemmalle jäi juuri koulu ja päiväkoti, ja kyltissä taisi lukea, että Niemisjärvi”. Niemisjärvi - siis reippaat KUUSI kilometriä ohi ajaneena, vaikka opistolta on suurin piirtein KUUSI kilometriä itse kodalle. Miehinen logiikka on ja pysyy mysteerinä.

Muutoinkin parituntinen noudatti tuttua kaavaa: ilta oli aivan liian lyhyt, kahvia tuli juotua aivan liikaa + että kieli paloi; perinne sekin. Lauluihin alkoi tulla alusta lähtien omia sovituksia niin sanojen kuin sävelten suhteen, käytiin keskustelu auton ripsistä niitä ennen näkemättömän kanssa, ja Piia lähti tilaisuudesta laulaen ”Varpunen jouluaamuna”. 



Muotitietoinen-biisin aikana tapahtui omituinen tapahtumaketju: Alkusointujen aikana eräs (mies) istui silmälasiensa päälle – noh – parikymmentä sekuntia myöhemminhän biisin sanat menee ”…ja rikkoi mun rillit…”. Tästä seurannut naurunremakka hämäännytti yhden kotailijan (miehen) niin, että hän tiputti makkarakepin lattialle ja sitä nostaessaan puolestaan heilautti tulisijan ritilää, jolloin siitä tipahti monta makkaraparkaa liekkeihin useamman kerran peräkkäin. Biisi onkin tästä eteenpäin tässä tilaisuudessa julistettu pannaan. 

Illan lopuksi taas kerran yhteisesti todettiin, että tällaisia tuleen tuijottelu -iltoja pitäisi olla enemmän. Maailma tarvitsisi paljon, paljon enemmän epävirallisia asioita eri ihmisten kesken; ilman rooleja, titteleitä ja univormuja. Ihmisenhän tulisi ennen kaikkea (uskaltaa) olla ihminen, eikö totta?




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti