Tänään oli opiston neljäs nuotiolauluilta, ja samalla syystyökauden virallinen avaus. Sitä vietettiin
tuttuun tapaan Saarilammen kodalla. Menin Markun kanssa paikalle jo hieman
aiemmin katsomaan, että paikka on kunnossa; sytyttämään tulet, kantamaan puut
jne. Minun suunnitelmani oli, että haen liiteristä lastuja ja tuohenkäppyröitä,
raapaisen tulitikkua, ja iloisesti ja tunnelmallisen pikku hiljaa, liekit alkavat ritistä kuin
leikkien... Jäin kuitenkin jumiin kamerani kanssa (ts. kuvasin nokipannua
kaikilla mahdollisilla asetuksilla, kaikista mahdollisista kuvakulmista), joten
Markku ehti ensin.
Puolikas sanomalehteä tulisijan pohjalle, 7 valtavaa
kalikkaa vieretysten, sitten mies hävisi pihalle, auton ovi käy, ja samassa hän
saapuu paikalle jonkun sortin liekinheittimen kanssa. KOOOOOOOOOOOOSSSSSSHHHH –
savu vain pöllähtää ja sanomalehti häviää atomeiksi - mitään muuta ei sitten tapahdukaan.
Neljättä kertaa tuota samaan yrittäessään, M jaksaa edelleen naama mustana
innokkaasti selittää, kuinka hän kotonakin sytyttää kaiken aina noin, ja että patruuna
ko. vehkeeseen ei maksa kuin 1,60 €. Viidennellä-kuudennella kerralla puut
vissiin päättivät luovuttaa ja alkoivat savuten verkalleen palaa. - Ja kyllä, Markulla
oli voittajailme!
Kota sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä opistolta, ja
aina sitä ajattelee, että: ”Kyllähän sinne nyt helposti löytää./Kyllähän paikan
nyt kaikki tietää”. Kun tänään taas jälleen kerran, eräs paikkaa etsivä (mies,
jolle päivällä reitti oli tarkasti neuvottu) soitti ja alkoi selittää: ”Minä olen nyt
tämmöisen mäen päällä, vasemmalle jäi juuri koulu ja päiväkoti, ja kyltissä
taisi lukea, että Niemisjärvi”. Niemisjärvi - siis reippaat KUUSI kilometriä ohi ajaneena,
vaikka opistolta on suurin piirtein KUUSI kilometriä itse kodalle. Miehinen logiikka on ja pysyy mysteerinä.
Muutoinkin parituntinen noudatti tuttua kaavaa: ilta oli
aivan liian lyhyt, kahvia tuli juotua aivan liikaa + että kieli paloi; perinne
sekin. Lauluihin alkoi tulla alusta lähtien omia sovituksia niin sanojen kuin
sävelten suhteen, käytiin keskustelu auton ripsistä niitä ennen näkemättömän
kanssa, ja Piia lähti tilaisuudesta laulaen ”Varpunen jouluaamuna”.
Muotitietoinen-biisin aikana tapahtui omituinen
tapahtumaketju: Alkusointujen aikana eräs (mies) istui silmälasiensa päälle –
noh – parikymmentä sekuntia myöhemminhän biisin sanat menee ”…ja rikkoi mun
rillit…”. Tästä seurannut naurunremakka hämäännytti yhden kotailijan (miehen)
niin, että hän tiputti makkarakepin lattialle ja sitä nostaessaan puolestaan
heilautti tulisijan ritilää, jolloin siitä tipahti monta makkaraparkaa liekkeihin
useamman kerran peräkkäin. Biisi onkin tästä eteenpäin tässä tilaisuudessa julistettu pannaan.
Illan lopuksi taas kerran yhteisesti todettiin, että tällaisia tuleen tuijottelu -iltoja pitäisi olla enemmän. Maailma tarvitsisi paljon, paljon enemmän epävirallisia asioita eri ihmisten kesken; ilman rooleja, titteleitä ja univormuja. Ihmisenhän tulisi ennen kaikkea (uskaltaa) olla ihminen, eikö totta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti