Me käymme joulun viettohon!

Joulu on taas, joulu on taas...

… mutta kattilat ei oo täynnä puuroo, koska se syötiin jo keskiviikkoaamuna. 

Tuolloin oli opiston perinteinen joulupuuroaamu kello 08.00. Se tarkoitti sitä, että puuroa oli mielellään alettava keittää jo sitä ennen. Kello 04.00 oli jo varhaisin tonttu asemissa, ja puoli viiden maissa yhteensä kolme zombikokkitonttua hiihteli puoliunessa pitkin keittiötä murahdellen toisilleen välillä jotain suomelta kuulostavaa. Kolmannen kahvipannullisen jälkeen sanoja pystyi jotakuinkin tulkitsemaan, mutta ei se mutina tuossakaan vaiheessa vielä kovin järjelliseltä kuulostanut. Onneksi tajunnan taso ei vaikuttanut motoriikkaan eikä ymmärrykseen, joten herkullinen puuro sekahedelmäkeittoineen kaikkineen valmistui niin kuin aina ennenkin.

 ”- Voi hitsi, ne mantelit jäi taas ostamatta!”

”- Täällä kaapissa näyttäs olevan suolakaloja, pistetäänkö semmonen?”

”- Niin. Tai entäs, jos sanotaan, että on se siellä?”

”- Ei me voija valehella.”

”- Ei niin.”

”- Entäs, jos vaan sanotaan, että ei laitettu, ettei kellekään tuu paha mieli. Tasa-arvokysymys nääs.”

”- Entäs, jos vaan sanotaan, että unohettiin, koska se on jo perinne?”

”- Entäs, jos vaan sanotaan, että unohettiin?”

”- Niin. No, onhan sekin yks vaihtoehto.”

Perinteinen aamujoulupuuronkeittorupeama (ohhoh, mikä sana!) jotenkin hupaisalla ja nurinkurisella tavalla vuosittain kruunaa marraskuun puolivälistä alkaneen loppukirimme kohti joulua. Vuorokauden tunnit eivät tunnu Keltaisessa Talossa olevien ihmisten määrällä suhteessa työn määrään riittävän mihinkään. Kun perustekeminen säilyy jokaisella vakiona, mutta siihen pläjäytetään lisäksi kevään opetusohjelman päivitys, järjestetään kulttuurikuukauden tapahtumia, osallistutaan muihin tähän vuodenaikaan kuuluviin palavereihin, kinkereihin, kokouksiin ja karkeloihin, ja sitten vielä into piukeena herätään kokkailemaan puuroa ennen varsinaisen työpäivän alkua, tuntee vahvaa sukulaissieluisuutta Kissi Vähähiilarin kanssa: ”MÄ OON NIIN TÖÖT!” :D - Mutta elämä on valintoja, näin se on todettu moneen otteeseen. Töitä voi tehdä niin kovin monenlaisella asenteella. Voi laskea joka ikisen ylityöminuutin. Voi laskea pekkaset ja pakkaset. Voi erottaa työ- ja vapaa-ajan säntillisesti omiin siisteihin pikku lokeroihinsa, ja kuvitella, että työ on irrallinen osa elämästä. - Tai sitten voi elää elämää, joka koostuu monenlaisista eri asioista, joista yksi sattuu olemaan työ. Jokainen tavallaan.

Herkkua on siinä monenlaista…

Viimeisen parin viikon ajan Keltainen Talo on ollut kiireen lisäksi Huumaavien Tuoksujen Talo. Tuntuu, että Opistotien päähän olisi voinut löytää vaikka silmät ummessa. Alakerran väki on loihtinut erilaisia joululeipomuksia lapsiryhmien kanssa päivät perätysten. Yläkerran toimistossa eri väriset tuoksukynttilät ovat piristäneet pimeää vuodenaikaa. Eri opintoryhmät ovat viettäneet pikkujouluja kera glögikupposten ja piparkakkuvuorten. Joulupuuroaamuna sekahedelmäkeittoa maustoivat vedessä kiehuvat kanelitangot – oih, voisipa pelkästään tuoksun joskus syödä! Kevyttä ja kaloritonta, mutta ahhhh, niin jumalaista!

Soihdut sammuu…

…mutta ihan kaikki väki ei nuku. Ryhmät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet syystyökautensa päätökseen ja iltaisin Keltaisen Talon soihdut ovatkin sammuneet jo hieman tavallista aikaisemmin. Näytelmäryhmä on ainut, joka jatkaa harjoituksia myös joulun seutuvilla. Tuntuma tekstiin täytyy säilyttää, koska ensi-ilta kolkuttaa ovelle jo helmikuun puolessa välissä. Eräs hullunkurinen maailma lavastuksineen ja henkilöhahmoineen on jälleen kovaa vauhtia valmistumassa. Tarinoiden syntymisessä on aina jotain valtavan taianomaista: missä ihmeessä ne olivat, ennen kuin muuttuivat näkyviksi?

Reippahasti käypi askeleet…

…tai sitten ei. Joulunpyhät ovat monelle odotettua vapaa-aikaa. Joku istuu tyytyväisenä sukujoulupöydässä, joku on mielellään yksin hiljaisuudessa, yksi lähtee etelään, toinen Lappiin, kolmas ulkoilee tarmokkaasti, neljäs taas kaivautuu kotihiirenä peiton alle pusipusinyyhkisjoululeffaa tuijottamaan. - Joulu on todellakin se ainut juhla, joka on vain kerran vuodessa. ;)

Keltaisen Talon johtoporras (sanan varsinaisessa merkityksessä, tai ainakin tässä kuvassa johto on portaikossa) toivottaa kaikille parin vuoden takaisen mäenlaskukuvan myötä Hyvää Joulua! Tää on kaikkine ihanuuksineen ja kamaluuksineen meijän työpaikka. <3

John Lennonin sanoin: ” So this is Christmas, and what have You done……?”

 

Tyylikästä heijastelua

Nyt on taas se aika vuodesta, kun heijastimet on toivottavasti kaivettu kaapeista esille. Keltaisen Talon väellä onkin vinkki tyylikkääseen heijasteluun :)

Heijastaviin korviksiin tarvitset vain heijastinkangasta ja korvakorukoukut.

Mallikorut on leikattu Big Shot leikkurilla mutta yhtä hyvin kuviot voi leikata haluamaansa muotoon saksilla.

 Leikattuun muotoon lisätään korupiikki, ja halutessaan voi laittaa myös muita koristetita. Sitten korupiikkeihin lenkit ja korvakorukoukut.

Ja näin onkin upeat heijastinkorvikset valmiina. :)

Kuvan heijastava kaulaliina on tehty heijastinlangasta. Tässä ideassa tyyli on vapaa. Keltaisessa Talossa ollaan näidet kutomahommien kanssa hyvin avoimia. Puikko tai koukku, ihan sama, kunhan jotain yhtenäistä tuotosta langasta syntyy. ;)

 

Loistavaa syksyä, näkyillään! :D

 

Marraskuu, ja hengissä!

Nyt on Keltaisessa Talossa aherrettu niin, että blogi meinaa aivan jäädä hunningolle. Normitöiden ja arjen lisäksi on valmisteltu kulttuurikuukautta ja mielenterveyskampanjaa. On kirjoitettu, oikoluettu ja niitattu 600 Liepeeläistä. On siirretty flyygeliä, kannettu ja numeroitu 500 tuolia. On järjestetty Halloween- juhlia, improkeikkailtu. On jännitetty kaiken sujumista ja onnistumista; on itketty, naurettu, hepuloitu ja huokaistu helpotuksesta. Me tehtiin se taas. Marraskuu, ja hengissä!

 

Palataan nyt kuitenkin hetkeksi viime sunnuntaihin ja 4 Pieneen Annokseen. Miten ainutlaatuista onkaan päästä järjestämään ja nauttimaan jälleen erinomaisesta esityksestä omalla kylällä. Miten ihmeellisiä elämyksiä, kokemuksia ja ihania uusia tuttavuuksia siitä saikaan. Nämä ovat asioita, mitä mikään maailman rahamäärä ei meille voisi antaa. Ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä kun ei rahalla saa.

4 Pientä Annosta -esityksen tänne saaminen ja sen onnistuminen vaati monta talkoolaista, jotka aina yhtä ahkerasti saapuvat meitä auttamaan. Ei siirtyisi flyygelit ja tuolit ilman heitä, eikä löytäisi autot parkkiin. Heille jälleen valtavan iso kiitos ja syvä kumarrus. Olette ihquja!!!!!! :)
Talkoolaisten lisäksi tarvitaan aina myös ihmisiä, jotka jaksavat unelmoida ja innoittaa muut tavoittelemaan jotain ainutlaatuista. Ilman tällaisia moottoreita mikään ei lähtisi käyntiin. Mikä suurenmoinen sattuma ja onni, vaiko kenties kohtalo, että meillä Keltaisessa Talossa on yhdistyneet nuo molemmat.

Suuri kiitos Martille, Iirolle ja Lotalle! Monilahjakkaita taitelijoita ja kuitenkin niin ihanan tavallisia, jalat maassa tallustelevia persoonia. Ihmisiä Isolla Iillä.

Keltainen Talo nautiskelee esityksen jälkilämmöistä vielä pitkään. On jälleen se aika vuodesta, kun toimintasuunnitelmat ja opetusohjelmat väkerretään kokoon. Viiksikarvat vipattaen, kuono kohti rintaa, pusketaan eteenpäin harmaassa arjessa. - Mutta aina välillä Keltaisen Talon hiirulaiset sulkevat silmänsä ja kuulevat 4 Pienen Annoksen kai´ut korvissaan...

Sopivasti Sekaisin

Lievestuoreella on alkamassa ”Mä oon, mikä oon; mielenterveys tutuksi"-kampanja. Kampanjan tarkoituksena on tehdä mielenterveyteen liittyviä asioita tutuksi paikallisesti, sekä lisätä suvaitsevaisuutta ja tietoisuutta. 

Kuvassa ahkera ja niin kovin rakas imurimme Turo.

Keltaisessa Talossakin on kovasti asiaa pohdittu. Mitä on mielenterveys, mistä se koostuu, kuka sen määrittelee? Miksi nerouden ja hulluuden raja on häilyvä. Miksi nykyään on niin vaikeata hyväksyä erilaisuutta? Jos joku asia ei tunnu mielestämme oikealta, miksi yritämme vääntää sen väkisin `normaaliuden muottiin´?

Miten Keltaisen Talon väki sitten tukee mielensä hyvinvointia ja onko siinä jokin yhdistävä tekijä? Järjestötyö sinänsä on jo yksi mielen hyvinvointia tukeva seikka. 
Teemme todellakin työtä, millä on merkitystä!
Kun työtä tehdään antaumuksella, tunteet ovat aina pelissä ja niitä tämän talon sisällä riittää. Joskus mennään raivon antamalla voimalla, joskus nauretaan niin, että kahvit on tietokoneen näytöllä. Iloitaan postissa saapuneista pölypusseista tai vaaleanpunaisesta vessapaperista. Laitetaan imurille silmät ja annetaan hänelle nimi. Katsotaan maailmaa jumppapallon päältä. 

Keltaisen Talon hiirulaisia yhdistääkin tietynlainen luova hulluus. Kyky nähdä toisin. Ollaan hetkessä kiinni. Riemuitaan, surraan, iloitaan ja sisuunnutaan! Eletään ja koetaan.

Erään kouluttajan sanoin "Ollakseen elinvoimainen, ihmisen tulee uskaltaa tuntea ja näyttää kaikkia tunteita!" Tähän olemme aina uskoneet ja tätä myös noudatamme. Hillitty, elegantti, kasvoton asiallisuus ei ole meidän juttumme. Kansainvälisen Setlementtiaatteen mukaisesti: "Ihmiseltä ihmiselle" ja "Ihmisen puolesta, ihmisen kanssa."

Näillä eväillä Keltainen Talo on porskuttanut välillä vastatuuleen, välillä myötätuuleen, välillä (joskin harvoin) kellunut ajan virrassa. :) 

Keltaisessa Talossa majailee myös Thö Säälittävät improryhmä, jonka Sopivasti Sekaisin improshow perjantaina 10.10. klo 20.00 on lähtölaukaus ”Mä oon, mikä oon; mielenterveys tutuksi"-kampanjalle. Keikan lopuksi Thö Säälittävät julkaisevat mielen hyvinvoinnin teesit. - Ne eivät ole ollenkaan säälittäviä. <3

Syysapeuden karkoitin.

Viime viikolla syksy hiipi nurkkiin ja iltojen pimetessä saapui myös hetkellinen syysapeus. Pimeää, synkkää, kylmää ja märkää. Keltaisessa Talossa on villasukat kaivettu varastoista ja käyty kiivasta keskustelua siitä, löytyykö syksystä mitään hyvää. Puolesta puhujia ei ole juurikaan löytynyt.

Vastaiskuna syysapeuteen on nyt tarjolla DIY -projekti.

DIY eli tuttavallisemmin Tee se itse- projektilla teimme lasilyhtyjä niin sisä- kuin myös ulkokäyttöön. Keltaisen talon sisustus on vähintäänkin monipuolinen, joten meille sopii tyyliltään monenmoiset lyhdyt.
Jokainen Tee se itse- henkilö valitsee toki omaan makuunsa sopivat värit ja materiaalit :)

Lyhtyjen valmistukseen tarvitset:
Lasipurkkeja
Nauhoja
Koristeteippejä
Tarroja
Rauta- tai alumiinlankaa
Pihdit

Toki lyhtyjen koristelemisessa vain mielikuvitus on rajana, joten kannattaa hyödyntää kaikki kaapeista löytyvät koristeet ja materiaalit.

Yllä oleviin lyhtyihin kiepautettiin kahvat alumiinilangasta sekä liimattiin vähän blingblnigiä koristeeksi. Pieniin lyhtyihin käytetiin silkkinauhan jämiä sekä koristeteippiä.
Helppoa, nopeaa ja simppeliä!

Sitten vaan villasukat jalkaan, mukava asento takapuoleen ja kynttilät palamaan. Tunnelmallisia hetkiä!

Go, Lievestuore Go!!!

Valtaosa lievestuorelaisista on jossain vaiheessa elämäänsä tormännyt tokaisuun: "Ai sä oot Lievestuoreelta, siellähän haisee aina pahalta." tai: "Jaa, Lievestuoreen Liisa..." Lievestuoreen identiteetti oli pitkään tehtaan piipun varjossa. Tiedettiin vaan Lipeälampi sekä Irvinin laulu likaojan juoksusta. Viime vuosina Lievestuoreella on tehty hartiavoimin töitä uuden, paremman imagon kehittämiseksi. Työtä on tehty hartia- ja talkoovoimin, oman kylän järjestöjen, yritysten ja tietysti kyläläisten toimesta.

Lipeälampi nyt :)

 

Yhtenä apulaisena uudessa nousussa on ollut Setlementin hallinnoiman LYHDE -hankkeen Lyhde -toimintamalli. Lyhteeseen kuulu Lievestuoreen yhdistykset sekä yrityksiä. Toimintamalli on yksinkertaisuudessaan nerokas;tehdään yhdessä. Yhdistämällä järjestöjen ja kyläläisten voimavarat ja tietotaito syntyy pienien purojen avulla iso joki.

Torikahvit

Vapaaehtoistyötä on tehty ja tullaan tekemään.  Voisin vannoa että yksikään järjestöjen järjestämä tapahtuma tai toiminta ei onnistu ilman isoa joukkoa vapaaehtoisia. Oli kyseessä sitten Kisan nousu ykkospesikseen tai Martti Suosalon teatteriesityksen järjestäminen.

Kunnanjohtaja kuvaili Lievestuoretta kesällä järjestetyssä (talkoovoimin tämäkin) kotiseutujuhlassa itsenäiseksi ja ylpeäksi kyläksi. Ja sitähän me ollaan. Ylpeästi, itse tehden - nöyrästi mutta sisukkaasti! Jos jotain ei ole, se tehdään. Jos muut ei, niin sitten ite!

Lyhde -toimintamalli on päässyt loppukahinoihin Oikeusministeriön Demokratiakilpailussa. Käykää äänestämässä Lyhde voittoon!! Lievestuore on todellakin ansainnut uuden pirteämmän imagonsa! Sekä mainetta ja kunniaa :)

Äänestämässä voi käydä alla olevien linkkien kautta

https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Selaa_hankkeita/Demokratiapalkinnon_2014_yleisoaanestys#.VBFMGbcN4gw.facebook

https://www.facebook.com/Demokratiapalkinto?fref=ts

Tai osoitteessa www.lievestuorela.fi
                        www.lievestuore.fi

Torstai-iltapäivän ilonaihe

Toimistossa kuultua:
"- Pitääkö näistä yhden illan jutuistakin pitää päiväkirjaa?"
" - Kyllä."

Tiukkapipoista toimistotyöskentelyä

Y: "Kuka se oli, kuka tulee vetämään sen miesten illan?"
X: "Öööö....Se oli joku ässällä alkava.....ootas nyt....ööö....Saa...Sauuuu..Samuli Laiho?....Öööö...Sauli Niinistö?....Hetkonen... Samuli Edelmann?....Varmaan alko ässällä........(katsoo yhteystiedoista) Sauli Mäkelä! Minähän sanoin, että se alkaa ässällä. :)

Matka oli jälleen vähintäänkin yhtä tärkeä kuin päämäärä.

Keidenköhän välillä keskustelu käytiin?!

Tiukkapipoisten toimisto :)

"Miehen logiikkaa, milloin ukulelestä tuli ukulele, ja muita kotapohdintoja."

 Tänään oli opiston neljäs nuotiolauluilta, ja samalla syystyökauden virallinen avaus. Sitä vietettiin tuttuun tapaan Saarilammen kodalla. Menin Markun kanssa paikalle jo hieman aiemmin katsomaan, että paikka on kunnossa; sytyttämään tulet, kantamaan puut jne. Minun suunnitelmani oli, että haen liiteristä lastuja ja tuohenkäppyröitä, raapaisen tulitikkua, ja iloisesti ja tunnelmallisen pikku hiljaa, liekit alkavat ritistä kuin leikkien... Jäin kuitenkin jumiin kamerani kanssa (ts. kuvasin nokipannua kaikilla mahdollisilla asetuksilla, kaikista mahdollisista kuvakulmista), joten Markku ehti ensin. 

 

 Puolikas sanomalehteä tulisijan pohjalle, 7 valtavaa kalikkaa vieretysten, sitten mies hävisi pihalle, auton ovi käy, ja samassa hän saapuu paikalle jonkun sortin liekinheittimen kanssa. KOOOOOOOOOOOOSSSSSSHHHH – savu vain pöllähtää ja sanomalehti häviää atomeiksi - mitään muuta ei sitten tapahdukaan. Neljättä kertaa tuota samaan yrittäessään, M jaksaa edelleen naama mustana innokkaasti selittää, kuinka hän kotonakin sytyttää kaiken aina noin, ja että patruuna ko. vehkeeseen ei maksa kuin 1,60 €. Viidennellä-kuudennella kerralla puut vissiin päättivät luovuttaa ja alkoivat savuten verkalleen palaa. - Ja kyllä, Markulla oli voittajailme!

Kota sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä opistolta, ja aina sitä ajattelee, että: ”Kyllähän sinne nyt helposti löytää./Kyllähän paikan nyt kaikki tietää”. Kun tänään taas jälleen kerran, eräs paikkaa etsivä (mies, jolle päivällä reitti oli tarkasti neuvottu) soitti ja alkoi selittää: ”Minä olen nyt tämmöisen mäen päällä, vasemmalle jäi juuri koulu ja päiväkoti, ja kyltissä taisi lukea, että Niemisjärvi”. Niemisjärvi - siis reippaat KUUSI kilometriä ohi ajaneena, vaikka opistolta on suurin piirtein KUUSI kilometriä itse kodalle. Miehinen logiikka on ja pysyy mysteerinä.

Muutoinkin parituntinen noudatti tuttua kaavaa: ilta oli aivan liian lyhyt, kahvia tuli juotua aivan liikaa + että kieli paloi; perinne sekin. Lauluihin alkoi tulla alusta lähtien omia sovituksia niin sanojen kuin sävelten suhteen, käytiin keskustelu auton ripsistä niitä ennen näkemättömän kanssa, ja Piia lähti tilaisuudesta laulaen ”Varpunen jouluaamuna”. 

Muotitietoinen-biisin aikana tapahtui omituinen tapahtumaketju: Alkusointujen aikana eräs (mies) istui silmälasiensa päälle – noh – parikymmentä sekuntia myöhemminhän biisin sanat menee ”…ja rikkoi mun rillit…”. Tästä seurannut naurunremakka hämäännytti yhden kotailijan (miehen) niin, että hän tiputti makkarakepin lattialle ja sitä nostaessaan puolestaan heilautti tulisijan ritilää, jolloin siitä tipahti monta makkaraparkaa liekkeihin useamman kerran peräkkäin. Biisi onkin tästä eteenpäin tässä tilaisuudessa julistettu pannaan. 

Illan lopuksi taas kerran yhteisesti todettiin, että tällaisia tuleen tuijottelu -iltoja pitäisi olla enemmän. Maailma tarvitsisi paljon, paljon enemmän epävirallisia asioita eri ihmisten kesken; ilman rooleja, titteleitä ja univormuja. Ihmisenhän tulisi ennen kaikkea (uskaltaa) olla ihminen, eikö totta?